|
Houserockin' Bandin viimeinen kokoonpano oli:

Hannu Partanen (s.-61), kitara ja laulu, asuu nykyään Järvenpäässä. Silti edelleen Haminan ”äijä”, koska asui aikanaan ensin Kotkassa yli 20 vuotta ja sen jälkeen Haminassa kymmenisen vuotta. Aloitti kitaransoiton vuonna –76, ja pakkomielle aiheeseen jatkuu vahvana edelleen. HP soitti Kotkan aikoinaan yli 5 vuotta kitarainstrumentaalibändissä nimeltä Musta Hurmio, joka esiintyi paljon paikallisen elävän musiikin yhdistyksen KELMUN tilaisuuksissa (sekä kerran jopa pellehyppykisojen taustabändinä...). Lisäksi HP on tuurannut kitaristia humppaorkesterin keikoilla muutaman kerran (otti opikseen – ei koskaan enää...) ja toiminut basistina haminalaisen Mika Hytön bluesia soittaneessa Heksagon-yhtyeessä (mm. Suosikki –lehden bändikisan osakarsinnan voitto Husulan lavalla). Lisäksi muita sekalaisia bändejä, esim. järvenpääläinen Sami Karppanen Band viimeisimpänä. Houserockin’ Bandin perustajajäsen. Motto; ” Bluesia karvahattukansalle”.
Juha Eskola (s.-60), basso ja taustalaulu, on asunut pääkaupunkiseudulla puolet elämästään, ja ensimmäisen puolen Kaakonkulmalla, mistä on lähtöisin. Aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana, ja teki ensimmäisen keikkansa 17-vuotiaana. Bassonsoiton saloihin alkoi perehtyä vasta jokunen vuosi sitten. On soittanut kaikenlaista, kokeilevampaakin, joskin omimmillaan 70-lukulaisessa raskaammassa rockissa, mutta juuret tiukasti blues-perinteessä. Paavo Korhonen (s. ?), rummut. Helsingistä paluumuuton haminaan tehnyt Houserockin' Bandin alkuperäinen rumpali. Palasi myös bändiin. Tekniikka hallussa. Diggailee jazzia, funkkia ja bluesia. Vaitelias kolmas mies; Ei pidä itsestään turhaa meteliä, paitsi lyömällä rumpua.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 09.11.2009 )
|