Etusivu arrow Historia
Historia
Houserockin´ Band perustettiin Haminassa v.1989. Mukana oli soittajia kyseisen paikkakunnan lisäksi myös helsingistä ja järvenpäästä. Ensimmäisessä kokoonpanossa soittivat Paavo Korhonen(dr), Ari Käyhty(b), Jouni Mässeli(v) ja Hannu Partanen(g). Yhteistä kaikille oli halu soittaa sellaista musiikkia missä olisi tunnetta mukana ja mitä pääsisi esittämään elävänä muuallekin kuin paikkakunnan nuorisoseurantalolle kerran vuodessa. Kuin itsestään tyylilajiksi muodostui bluespohjainen rock. Nimi yhtyeelle saatiin eräästä Roy Buchananin levynkannessa olleesta tarrasta. Siinä luki "This album contains pure houserockin´ music".

 Jo alusta lähtien oli selvää että osan ohjelmistosta pitäisi olla itsetehtyä. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Ensimmäiset omat kappaleet oli sanoitettu suomeksi ja aihepiiri perinteinen; naiset, viina, hauskanpito ja ihmissuhteet(?). Biiseistä mainittakoon esim. "Ujo poika", "Näkemiin Urpu", "Pojat tyrää" ja "Kokkokallio boogie". Kaikki reippaita menopaloja sanoitusten ollessa pikkukaupungin elämänmenosta kertovia huumorilla sävytettyjä tositarinoita. Heti ensimmäinen harjoituskämpällä äänitetty demokasetti herätti kiinnostusta jopa radiota myöten. Kotkalaisessa radio Lokissa soikin yhtyeen musiikkia aina silloin tällöin ja haastattelukin käytiin antamassa.

 Keikkailu alkoi lupaavasti, mutta koska suuri(?) suosio antoi odottaa itseään ja eräiden soittajien perhe-elämä alkoi vaatia yhä enemmän aikaa seurasi useita miehistonvaihdoksia. Kokoonpanoksi vakiintui lopulta perinteinen trio; kitara, basso ja rummut. Myös sillä, ettei keikkapakuun mahtunut enempää matkustajia, oli ehkä osansa ratkaisussa...? Ensimmäinen triokokoonpano Mika Paakko(v,b), Hannu Partanen(g) ja Kai Piilola(dr) kesti yhdessä viisi vuotta ja kiersi tehokkaasti eteläisen Suomen pikkubaareja ja klubeja. Vuonna 1992 ilmestyi myös omakustannussingle "One Good Reason"/"Blue", joka sai kohtalaisen hyvät arviot Rytmi- ja Soundilehdissä.

 

ekatrio

Ensimmäinen triokokoonpano 1992-1997: Piilola, Partanen ja Paakko

Tässä vaiheessa omien kappaleiden sanoituskieli vaihtui englanniksi (myös lainakappaleet olivat kaikki kolmannella kotimaisella). Keikkaohjelmistosta kolme neljäsosaa olikin omaa tuotantoa ja loppuosa pakollisia Hurriganes-, Dr.Feelgood-, Fabulous Thunderbirds- yms lainoja. Pienimuotoista suosiota seurasi kuitenkin keskinäisestä leipiintymisestä johtunut hajoaminen. Lisäksi rumpalin animaalinen paukutus aiheutti kyseiselle herralle tinnituksen, eli musa soi korvissa lopun ikää tarvitsematta koskea rumpukapuloihin...

img

Vuosien 1999-2001 kokoonpano: Petri Salojärvi (basso ja laulu),
Tony Aho (rummut) ja Hannu Partanen (kitara ja laulu).

Välivuoden jälkeen yhtyeen ainut alkuperäisjäsen(kitaristi) otti vastuulleen myös laulutontin ja kokosi vuodesta 1999 vuoden 2001 kevääseen asti toimineen kokoonpanon. Jälleen kerran yksi porukasta lopetti, tällä kertaa basisti. Jo kesällä löytyi kuitenkin "uusiobasisti". Toisin sanoen vanha, edellisen kokoonpanon laulajabasisti palasi kuvioihin. Vuodet 2001-2008 kokoonpano Hannu Partanen(v,g) Mika Paakko(v,b) ja Tony Aho(dr) teki kuppilakeikkoja säännöllisen epäsäännöllisesti. Paakon muutto Kuopioon ja Ahon kyllästyminen keikkailuun johtivat tämän ryhmän hajoamiseen.

promo

Vuosien 2001-2008  kokoonpano:
Paakko, Aho ja Partanen

Viimeiseksi Houserockin' Band-kokoonpanoksi jäi keväällä 2009 aloittanut ryhmä; Hannu Partanen(v,g), Juha Eskola(v,b) ja Paavo Korhonen(dr, joka oli mukana myös aivan ensimmäisessä kokoonpanossa jo 1989). Tämä trio teki kaksi keikkaa kesällä 2009. Saman vuoden lopussa yhtyeen perustajajäsen Hannu Partanen lopetti bändin toiminnan, kun yhtyeelle tuli 20 vuotta täyteen. Lopetuspäätös johtui käytännön elämän hankaluuksista, ei musiikillisista, eikä henkilökemiasta johtuvista syistä.

Lopuksi mainittakoon, että vuosien varrella HRB:n keikoilla vieraili usein laulajana järvenpääläinen Sami Karppanen. Hän on erikoistunut tulkitsemaan vanhaa rockia rennolla ja vauhdikkaalla tyylillä. Sami esittää mielellään Elvistä, Jerry Lee Lewisiä, Carl Perkinsiä jne. Tätä repertuaaria Sami esitti HRB:n kanssakin tuoden vaihtelua bluesvoittoiseen ohjelmistoon. Samin oma, Järvenpään seudulla nykyisin edelleen vaikuttava yhtye, on nimeltään Sami Karppanen Band ( www.samikarppanenband.fi )

sami

Sami Karppanen 

.

Viimeksi päivitetty ( 09.11.2009 )
 
© 2012 Houserockin' band